Tukkipoikien kimurantti lemmenrata
4.7.2010 JORMA POLLARI
(Keski-Suomalainen)
Kuningasjätkä,
Ensi-ilta 3.7.2010
Käsiohjelma tietää kertoa, että Karstulan kesäteatterissa esiintyy tämän kesän produktiossa peräti kuusi Salkkarien tv-tähteä! Edessäni olleet rouvat selostivat esityksen aikana ääneen toisilleen tarkalleen, keitä nuo kuuluisuudet ovat, joten nyt minäkin heidät tunnistan. Hmm...
Esitys on kasattu pystyyn vajaassa viikossa monien vastoinkäymisten keskellä. Hätäilyä tuskin kannattaa minään ansiona pitää, vaikka se panostamisesta jotain hyvää kertookin.
Näyttämö on täynnä nuorta energiaa. Intoa ja fiilistä löytyy jaettavaksi koko yleisölle. Tukkilaismaailma lienee kovin outo esittäjille itselleen, mutta hyvin puuhakasta ja toiminnallista actionia tukkien ympärille aikaan saadaan.
Maanantaina harjoitusten alkaessa ei tiedetty edes, kuka esityksen ohjaa - eikä nimi käynyt selväksi käsiohjelmasta vieläkään. Sanon siis vain, että ohjaaja on saanut kohtaukset toimimaan, siirtymät ovat saumattomat ja esityksen rytmi mainio. Tunnelmatkin vaihtuvat vakavasta iloiseen, jopa hupaisaan, vaivatta.
Markku Pölösen käsikirjoittama Kuningasjätkä kertoo Karstulassa miehisyydestä. Niin kokematon isä (Lari Laurikkala) kuin häntä tukkitöihin seurannut poikakin (Noora Leppänen) etsivät paikkaansa järeiden miesten yhteisössä, jossa jokainen ukko koetellaan fyysisesti ja henkisesti.
Änkyrä-äijä (Patrik Borodavkin) luottaa epäonnisesti rahoihinsa siinä missä symppis kuningasjätkä (Sami Sarjula) taistelee naisesta reiluudellaan ollen samalla hyvänä tukena muille. Sara Säkkisen viehkeästi esittämä Hilkka saa niin ikään miesten sydämet sykkimään. Mehevimmän naisroolin tarjoilee kuitenkin Sannamaija Pekkarinen tiukkana leskenä.
Hyvin toimivan esityksen näyttämöllä nähdään hulppeaa menoa, joka sopii mainiosti koko perheelle. Ainoastaan toinen näytös on dramaturgialtaan kömmähtänyt: esitys päättyy kuin seinään ja jättää töksähtäneen jälkimaun. Se olisi pitänyt valmistella paremmin, jos ei muuten niin kiteyttävällä yhteislaululla.
Ensi-ilta lauantai 3.7. klo 16.00 lähestyy
Teatterimme näyttelijät saapuivat Karstulaan heti juhannuksen jälkeen. Suuri työ oli vielä edessä: näytelmä oli harjoiteltu jo keväällä mutta eri tiloissa. Nyt Wanhojen Wehkeiden areenalla asemat olivat muuttuneet sekä ääntä piti käyttää huomattavasti vahvemmin. Ensi-ilta on jo siis ovella olethan varmistanut lippusi kesän iloitteluun! Lippumyynti on alkanut hyvin viime vuoteen verrattuna, mutta tilaa löytyy vielä kaikkiin näytöksiin.
Näytökset la 3.7. - la 17.7. Tervetuloa viihtymään katettuun Wanhojen Wehkeiden katsomoon säästä riippumatta!
Lippuja kesän 2010 esityksiin voi ostaa teitä palvelevasta numerosta 040-4739648.
(
Huom! Tänä kesänä lippuja ei ole mahdollista ostaa lippupalvelun kautta.)
KARSTULAN KESÄTEATTERIIN KUUSI UUTTA SALATUT ELÄMÄT -NÄYTTELIJÄÄ
Karstulassa kesäteatteria vuodesta 2007 alkaen tuottanut teatteriryhmä
uudistaa näyttelijäkaartiaan. Uusina tähtinä Karstulassa nähdään
tulevana kesänä Peppi Puolakkaa näyttelevä Sara Säkkinen, Heidi
Aaltosta näyttelevä Venla Savikuja, Oona Kivirantaa näytellyt Sara
Lohiniva, Niko Vainiota näyttelevä Lari Laurikkala, Miro Holmia
näytellyt Patrick Borodavkin sekä pian ruutuun tärähtävä Jiriä
esittävä Mikko Parikka. Vanhaa kaartia Karstulan kesässä edustavat
Sannamaija Pekkarinen ja näytelmän pääroolin näyttelevä Sami Sarjula.
Karstulan kesäteatterin kesän 2010 näytelmän saivat katsojat päättää.
Äänestyksen ylivoimainen voittaja oli Markku Pölösen Kuningasjätkä.
Näyttelijävalinnoista vastanneet tuottajat Janne Vakio ja Juha Manni
ovat hyvin tyytyväisiä saadessaan kuusi uutta energistä nuorta
kesäkarstusiksi. "En olisi voinut toivoa parempaa ryhmää! Kaikki ketkä
olemme saaneet mukaan ovat osoittaneet olevansa erittäin
motivoituneita tekemään kovasti töitä saavuttaaksemme lähes kaikkia
viihdyttävän kesäteatteriesityksen." Janne Vakio tuulettaa.
Kuningasjätkä näytelmän ensi-iltaa juhlitaan lauantaina 3.7 klo 16.00
Wanhat Wehkeet ulkoareenalla. Viimeinen esitys 17.7 klo 16.00.
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja teatteria koskevat tiedustelut:
www.karstulankesateatteri.fi
Tuottaja
Janne Vakio
janne.vakio@gmail.com
040-1701160
tai
Paikallinen tuottaja
Juha Manni
040-7257210
Karstulan kesäteatteri esittää heinäkuussa 2010 yleisön valitseman
näytelmän Markku Pölösen Kuningasjätkän. Pääroolissa nähdään Sami
Sarjula. Mukaan Karstulan ilotteluun saapuu myös kuusi uutta Salatut
elämät TV-sarjan näyttelijää, joita ei Kartulassa ennen ole nähty.
Ohjaajana ja dramatisoijana jatkaa Ville Virkkunen. Tuottajina
toimivat Janne Vakio & Juha Manni.
Kiinnitettyjen näyttelijöiden nimet sekä näytösaikataulut julkaistaan
tammikuun aikana.
Teatteria koskevat tiedustelut Juha Mannilta
manceli80@suomi24.fi
040-7257210